PC Pinus Oy on ostanut koko BLC Taito Oy:n osakekannan Blue Lake Communications Oy:ltä (BLC)

Turkulaislähtöinen IT-palvelutalo PC Pinus Oy on ostanut IT-palvelutoimittaja BLC Taito Oy:n koko osakekannan.

Yrityskaupan myötä yhdistyvät yritykset työllistävät tällä hetkellä lähes 90 asiantuntijaa.

IT-osaamisen ostaminen palveluna on yleistynyt pk-yrityksissä viime vuosina. Yrityksissä IT-haasteet, kuten tiedon etsimiseen ja laitteiden hallintaan liittyvät ongelmat, kuluttavat monesti yrityksessä runsaasti työaikaa – samaan aikaan kun yrityksissä tulisi löytyä yhä enemmän IT-osaamista erilaisten liiketoimintaan liittyvien digitaalisten ratkaisuiden käyttöönotossa. ”Yhdistetty osaamisemme antaa asiakkaillemme selvän kilpailuedun. Me pystymme nyt rakentamaan asiakkaillemme täysin uudenlaisia asiantuntijapalveluita ja tarjoamaan moderneimmat ratkaisut tietoturvauhkien torjuntaan”, PC Pinus Oy:n toimitusjohtaja Kari Sjöholm kertoo.

BLC Taito Oy:n hankinta oli PC Pinukselle merkittävä askel yhtiön kehittämisessä. Toimitusjohtaja Kari Sjöholmin mukaan Pinuksessa oli jo jonkin aikaa etsitty IT-alan toimijaa, jonka kanssa yhtiön toimintaa voisi edistää. ”Tavoitteenani oli lopputulos, jossa kaikki voittavat ja saamme yhdessä vietyä asioita seuraavalle tasolle. Tässä yrityskaupassa saavutimme nuo tavoitteet kirkkaasti”, Sjöholm iloitsee.

Yrityskaupalla PC Pinus Oy pystyy vastaamaan pk-yrityksissä heränneeseen IT-palveluiden kysynnän kasvuun. ”On hienoa saada BLC Taidon asiantuntijat osaksi Pinus-perhettä. BLC Taidossa on ymmärrystä paikallisten yritysten toiminnasta ja niiden IT-haasteista”, Sjöholm kertoo. ”BLC Taito Oy:llä on useita pitkäaikaisia sopimusasiakkaita, joiden kanssa on saavutettu aito kumppanuus. Yhdessä voimme tukea näitäkin asiakkaita jatkossa entistäkin paremmin heidän muuttuvissa IT-haasteissaan”, Sjöholm lupaa.

Nyt tehty kauppa tukee BLC-konsernin uutta strategiaa, johon kuuluu BLC-konsernin keskittyminen entistä vahvemmin tietoliikenneverkkoihin ja kiinteistöturvallisuuteen liittyvään liiketoimintaan. ”BLC:n strategiassa on vahvana kaksi tulevaisuuden megatrendiä; yleinen turvallisuuden tunteen tavoittelu kiinteistöturvallisuuden kautta ja teknologian yleistyminen ihmisten arjessa, mikä vaatii yhä tiiviimpää valokuituverkon rakentamista”, BLC-konsernin emoyhtiön Blue Lake Communications Oy:n toimitusjohtaja Hannu Väänänen linjaa.

”Uskon, että BLC Taito, sen henkilökunta ja yhtiön lähes 20 vuoden kokemus IT-kokonaispalveluista ovat parhaassa mahdollisessa seurassa PC Pinus Oy:n omistuksessa”, Väänänen toteaa.

Myös BLC Taito Oy:n toimitusjohtaja Tomi Makkonen näkee yhtiön tulevaisuuden valoisana: ”Kaupan myötä BLC Taito liittyy IT-toimialaan keskittyvään konserniin ja saa Pinuksesta rinnalleen osaajan vaativiin laite- ja järjestelmätoimituksiin. Uusi kokonaisuutemme on jo valmiiksi merkittävä toimija Suomen IT-markkinassa ja meillä on erinomaiset lähtökohdat kasvaa pk-yritysten johtavaksi palveluntarjoajaksi Suomessa. BLC Taidon ja Pinuksen palaset sopivat kertakaikkisen hienosti toisiinsa!”

PC Pinus Oy on palvellut asiakkaitaan tietotekniikassa ja toimistotuotteissa jo pitkään – yhtiön juuret ovat vuodessa 1950. Perinteikäs yritys on kehittänyt tuote- ja palvelukonseptiaan teknologian kehittyessä ja asiakastarpeiden muuttuessa.

Kaupan myötä PC Pinus Oy:n kokonaisliikevaihto liki kaksinkertaistuu n. 20M euroon ja sen työntekijämäärä kasvaa liki yhdeksäänkymmeneen

Yhteistyössä