Vastuullisuus heijastuu myös IT-hankintoihin

Raisio-konsernin ICT-infrastruktuurin kehityspäällikkö Kimmo Huotari arvioi tehneensä Pinuksen kanssa yhteistyötä nykyisessä tehtävässään reilut kymmenen vuotta. Yritys oli jo tätä ennen tullut tutuksi aiemmissa työpaikoissa. Raisio ostaa Pinukselta mm. työasemia, levyjärjestelmiä ja palvelimia, tarvikkeita ja palveluitakin, vaikka Raisiolla luonnollisesti on vahva oma IT-osaaminen. Hankinnat kilpailutetaan säännöllisesti.

Huotari arvioi Pinuksen menestyneen hyvällä tilannetuntemuksella ja joustavuudella. ”Kilpailukykyinen tarjous ja hinnan pitävyys ovat lähtökohtia.  Pinus on myös sopivan kokoinen, mikä mahdollistaa suuria toimijoita paremman joustavuuden arjen toiminnassa”, kertoo Huotari. Joustavuuteen kuuluu esimerkiksi se, että IT-laitteiden ja tarvikkeiden varasto, ”minibaari”, sijaitsee Raision tiloissa ja varmistaa toiminnan sujuvuuden.

Huotari kertoo arvostavansa aloitteellista asiakaslähtöisyyttä ja henkilökohtaista palvelua. ”Vakiintuneet yhteyshenkilöt tarjoutuvat poikkeamaan meillä vaikka kotimatkallaan. Tällaisesta palvelusta ei tule lisäkuluja. Kaukainen yhteistyökumppani voi IT-kentällä koitua kalliiksi. Työn tarjoaminen suomalaisille on mielestäni hieno asia ja vastuullisuus - myös IT-hankintojen osalta - kuuluu Raision keskeisiin arvoihin.”

Raisio-konserni on innovatiivinen kasvipohjaisen ravinnon erityisosaaja. Raisio tunnetaan maailmalla kolesterolia tehokkaasti alentavista Benecol-tuotteista sekä eri markkina-alueilla vahvoista brändeistään, joita ovat mm. Elovena, Sunnuntai, Nalle, Nordic, Fox's ja Juicee Gummee. Suomessa viljelijät ja kotieläintuottajat tuntevat Raision myös uuden ajan maatalouskauppana, Raisioagrona. Päämarkkina-alueemme ovat Suomi, Iso-Britannia, Ruotsi, Venäjä, Ukraina, Puola, Viro ja Tsekki.

 

Yhteistyössä